keskiviikko 21. syyskuuta 2011

Pehmusteita pesäkoloon

Ruhtinaallisen isossa pesäkolossani on tilaa vaikka kuinka paljon.Olen ottanut tavakseni hamstrata siemeniä ja mussutella niitä siellä rauhassa. Eräänä kauniina päivänä kurkistaessani metsääni näin ison kasan valkoisia hahtuvia. Riemastuneena kuljetin joka ikisen pehmusteeksi pesääni. Oli siinä aikamoinen homma, mutta kyllä kannatti!


keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Kannonkolossa

Syys saapuu hiljalleen maisemiin. Auringon valo vähenee ja pienet talvikot riemastuvat. Sehän on siis hamsterin päivä pidentymään päin!

Ihana metsänikin on edelleen täynnä yllätyksiä. Suuren suuri honkapuu on jättänyt jälkeensä kannon. Se suorastaan houkuttelee onttoudellaan tekemään sisuksiinsa pesäkolon ja kääriytymään pehmeisiin heiniin makoisille unille.  Päätän siis asettua taloksi hetimiten. Rakkaaseen savimajaani verrattuna kannonkolossa on paremmin tilaa venytellä jalkoja ja oikaista koko pieni mutta pullea vartalo leppoisaan lekotteluasentoon. Mutta kurkatkaapa tekin tännepäin metsääni! Eikös näytäkin viihtyisältä ♥